OPISKELIJAT
Lyhty ry tarjoaa työharjoittelumahdollisuuksia mm. hoitotyön, fysioterapian, sosionomin, kulttuurituotannon,
media-alan, yhteisöpedagogian ja käsityöalan tutkintoon valmistuville.
Opiskelujaksot, sisältö ja aikataulu suunnitellaan kunkin opiskelijan kanssa
erikseen. Haluamme että käytännön
opintosi Lyhdyssä ovat hyödyksi sinulle myöhemmässä ammattielämässsäsi ja että
saat paljon kokemuksia opintojesi aikana.
Suunnittelemme opintosi
yhteistyössä kanssasi ja sinulla on opintojesi aikana oma tutor.
Lyhty ry on suosittu työharjoittelupaikka. Lyhty ry:n henkilökunta käy myös luennoimassa oppilaitoksissa. Valtaosa opiskelijoista tulee Suomesta, mutta vuosien aikana olemme ohjanneet opiskelijoita mm. Japanista, USA:sta ja Alankomaista. Koska toimimme suhteellisen pienessä mittakaavassa, emme valitettavasti voi ottaa niin paljon opiskelijoita kuin haluaisimme. Mikäli työharjoittelupaikat ovat hetkellisesti täynnä, kannattaa kuitenkin kysyä työharjoittelumahdollisuuksista myöhemmin. Tarjoamme opiskelijoille myös sijais- ja lomakausitöitä.

Yhteydenotot:
Tervetuloa!