Lato mukana Kevätpuutarhamessuilla!

08.02.2017

Ulkotyöpaja Lato ja Lyhty ry on mukana Kevätpuutarhamessuilla 2017!

Tapahtuma järjestetään 6-9.4.2017 Helsingin Messukeskuksessa.

Kevätpuutarha 2017

Kevätpuutarha-messujen yleiskoristelualueen teemana on ”Täällä Pohjantähden alla”. Teema peilaa satavuotiaan Suomen sielunmaisemaa ja tarjoaa tunnelmia ja muistoja siitä, mitä yhdistetään Suomeen ja suomalaisuuteen. Alueen suunnittelevat Puutarhaetsivät eli maisemasuunnittelija Tanja Nieminen (ylempi AMK) ja arkkitehti, maisema-arkkitehti Tiina Holmberg (SAFA, MARK).

”Suomi 100 vuotta -teema näkyy messuilla, ja siitä on poimittu myös yleiskoristelualueen teema ”Täällä Pohjantähden alla”. Lähdimme suunnittelussa liikkeelle pohtien sitä, mitä kaikkea maamme on. Olemme halunneet tuoda esiin sitä, mikä Suomessa on erityisen hyvää ja ainutlaatuista”, kertoo maisemasuunnittelija Tanja NieminenPuutarhaetsivistä.

Yleiskoristelualueelle on valittu suomalaisia maisemia: suuria vesialueita, koivikkoa, sinivalkoisia vuokkometsiä, kielontuoksua ja suomalaista, hentoista värimaailmaa.

”Missään muualla maailmassa ei ole samanlaista pitsimäistä veden ja maan vaihtelua kuin Suomessa. Maisema on harvoin tasainen. Jyrkät ja tasaiset kalliopinnat sekä mäkisyys ovat tyypillisiä piirteitä suomalaiselle luonnolle. Täällä eivät ”versaillesmaiset” puutarhat pärjää, jatkaa Tiina Holmberg.

Ensimmäistä kertaa yleiskoristelualue on mukana myös OmaMökki-messuilla. Nuotiopiiri-teeman ympärille on rakennettu puutarhaa rouheampi mökkipiha, jossa voi siirtyä mölkkybaanalta grillikotaan makkaranpaistoon, saunoa tynnyrisaunassa ja suppailla mökkilammella.

Grottoon voi tutustua kaikki aistit auki

Ensimmäistä kertaa Kevätpuutarha-tapahtumaan rakennetaan grotto eli luola. Grotto rakentuu paviljonkikukkulan alle, ja se mahdollistaa messuympäristössä pimeyden, jota on muuten vaikea toteuttaa. Grottossa kävijällä voi aistia ympäristöään kolmiulotteisesti eri korkeuksilta ja pinnoilta lattiasta kattoon. Luolaan voidaan luoda tila, jossa tuoksujen maailma on korostetusti läsnä

”Olemme miettineet, miten puutarhasta voi nauttia kaiken ikäisenä. Keski-ikäisten tehotoiminnan sijaan olemme halunneet antaa tilaa tuoksuille ja kosketukselle – niille aisteille, jotka ovat voimakkaasti läsnä niin ihmiselämän alkumetreillä kuin vanhuksenakin”, Tanja Nieminen toteaa.

Paviljonkikukkulan ja luolan lisäksi alueelta löytyvät lampi, pihakeittiö, hyötypuutarha, oleskelualue, pihakuntosali, sipuli- ja muotopuutarha sekä flyygeli. Toteutukset on suunniteltu siten, että ideat on helppo viedä kotiin ja toteuttaa omassa puutarhassa.

”Haluamme tehdä hyvää oloa ja iloa kevyin keinoin. Lähes jokainen pystyy toteuttamaan yleiskoristelualueen asiat omassa mittakaavassaan, vaikkapa rivitalokodin pihassa” Tiina Holmberg toteaa.

Maailmanmestariluokkaa kahvinjuonnissa ja kirjastonkäytössä

Suomalaiset ovat maailmaanluokkaa muun muassa kahvinjuonnissa, kirjastonkäytössä ja PISA-tutkimuksissa. Messujen kirjastomaisessa retrokahvilassa voi kahvikupposensa ja nisupullansa nauttia maakuntien maisemakuvia ihaillen ja eri vuosikymmenten huonekasveihin perehtyen. Myös suomalaiseen kulttuuriin kiinteästi kuuluva elävä musiikki on mukana tapahtumassa.

Kevätpuutarha-messujen yleiskoristelualue toteutetaan tänäkin vuonna suurella vapaaehtois- ja opiskelijaporukalla. Mukana ovat Työtehoseuran aikuisopiskelijat ja Lyhty ry. Vaativista yleiskoristelualueen toteutuksista vastaavat Puutarhapalvelu Hannonen OyViherpalvelu Saarnivaahtera Oy ja Allium Oy ja messut toteutetaan yhteistyössä Puutarhaliitto ry:n ja Viherympäristöliitto ry:n kanssa. OmaMökki-messujen rakentamisessa ovat mukana Lyhty ry sekä ammattimaisena toteuttajana Suomen Kivipiha.

Kevätpuutarhamessut järjestetään osana Kevätmessuja 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa, Helsingissä samaan aikaan Oma Koti, OmaMökki, Lähiruoka & Luomu ja Sisusta!-tapahtumien kanssa.

Lisätiedot:
maisemasuunnittelija (ylempi AMK) Tanja Nieminen, Puutarhaetsivät, puh. 040 534 0723, tanja@puutarhaetsivat.fi

tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus, Messukeskus, puh. 050 385 5482, taira.sjoblom-tallus@messukeskus.com

Kuvituskuvia alueesta: http://messukeskus.mediabank.fi

08.02.2017Lato mukana Kevätpuutarhamessuilla!
09.09.2014Tule mukaan työpajoihin!